Opiskelija on usein elämäntilanteessa, jossa arki on kiireistä ja paineet suuret. Epävarmuus tulevaisuudesta, työllistymisestä ja taloudellisesta pärjäämisestä vaivaa mieltä. Läheisten ystävien sekä perheen tuki on korvaamatonta, sillä heidän olemassaolostaan saa voimaa ja iloa kohdata arjen haasteet. Ystävät toimivat peilinä omille ajatuksille, perhe peruskalliona ja ankkurina omaan historiaan.
Entä kun tuo peili tai peruskallio yhtäkkiä katoaa? Vuonna 2020 suomessa teki itsemurhan 707 ihmistä. Äkillinen kuolema voi johtua myös sairaudesta tai onnettomuudesta. Suru on läsnä, vaikka menetystä osaisi odottaakin vaikkapa vakavan sairauden seurauksena, tai silloin, kun suree vielä syntymätöntä lasta keskenmenon takia. Menetys on aina kriisikohta elämässä, eikä kukaan kerro, miten surusta selviydytään.
Menetyksen hetkellä tulevaisuus pelottaa
Anni, 20, menetti yllättäen läheisimmän ystävänsä opiskeluaikanaan. -Se oli yhtä tunnemyrskyä: Ahdistusta, vihaa, syyllisyyttä, surua, pelkoa ja ikävää. Näitä tunteita koen edelleen, vaikka tapahtuneesta on jo jonkin aikaa, Anni kertoo.
Menetyksen hetkellä Annin tulevaisuus tuntui pelottavalta ja ahdistavalta. Elämää ilman itselleen läheisintä ihmistä oli vaikea kuvitella, arki näyttäytyi raskaana ja itseään oli vaikea keskittyä normaaleihin askareisiin. Kuormittavuuteen vaikutti se, ettei asiaa päässyt kunnolla käsittelemään.
–Itselleni asia on edelleen vähän arka. Surulle ei ole tilaa, tai ehkä sen ei saisi olla niin läpinäkyvää. En ole pystynyt jakamaan ajatuksia surustani lähipiirin kanssa. Se on ymmärrettävää, mutta toisaalta harmittaa ja ahdistaa itseäkin, sillä mielellään sitä jakaisi myös tämän asian.
Menetykseen liittyy paljon tunteita, joiden kanssa voi olla vaikea olla ja elää, kertoo korkeakoulupastori Aila Jaakkola. Ailan tehtävänä on tukea opiskelijoiden ja henkilökunnan kokonaisvaltaista hyvinvointia Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.
-Usein menetys laittaa miettimään myös omaa kuolemaa ja elämän rajallisuutta: Oppilas saattaa alkaa kiirehtiä elämää ja tehdä kaikkea, mitä on ajatellut vielä tekevänsä. Voi tulla vaikkapa pakonomaista biletystä, ettei tarvitsisi kohdata ahdistavia tunteita. Toisaalta sureva voi selviytyä koulussa hyvin, mutta kotioven kiinni laittaessaan ikävä ja suru hyökkäävät, eikä tekemisestä tulekaan mitään. Toisille suru aiheuttaa masennuksen tyyppisiä oireita, jolloin suremiseen kuluu niin paljon energiaa, ettei kodin ulkopuolelle jaksa lähteä, ei jaksa laittautua tai pysty keskittymään.
Suru on normaalia
Suru on siis normaali reaktio menetykseen, ja jokainen reagoi siihen omalla tavallaan. Nuorella ihmisellä ei kuitenkaan välttämättä ole kaveriverkostossaan ketään, jolla olisi samankaltainen kokemus läheisen menettämisestä. Hän saattaa kokea itsensä erilaiseksi kuin muut, ja menetyksestä voi olla hankalaa puhua muille luontevasti. Pelätään, etteivät ystävät jaksa kuunnella tai että he vähättelevät menetyksen suuruutta.
-Ajattelen, että kohdatessa surevan ihmisen on meidän kaikkien hyvä kasvattaa tuntosarvia. Annetaan toisen tietää, että kuljemme rinnalla, muttei pakoteta, vaan annetaan hänelle vapaus valita, milloin ja kenelle haluaa puhua. Kaikki eivät halua avata surupussia. Toisaalta myös luokkakavereilla on lupa suojata itseään, elleivät jaksa esimerkiksi omien menetysten takia kuulla tai olla jatkuvasti tukena, Jaakkola pohtii tapoja kohdata läheisen hiljattain menettänyt ihminen.
Normaaleja surun synnyttämiä ongelmia, kuten aloitekyvyttömyyttä, itkuisuutta, pelkoja ja ahdistusta kannattaa hoitaa, sillä niillä voi olla pitkäkestoisia seurauksia. Luonnollinen surureaktiokin voi vaikuttaa oppimiseen ja työuraan kauaskantoisin seurauksin. Tässä on tärkeä rooli myös koulun ja opettajien antamalla tuella.
Vertaistuesta voimaa
Joka lukuvuosi Aila Jaakkola kutsuu läheisensä menettäneitä oppilaita vertaistukiryhmään, jossa turvallisessa ympäristössä saa jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan suruprosessin keskellä.
-Kun menettää itselle tärkeää, on lupa surra, ei sitä tarvitse hävetä eikä kieltää. On lupa antaa surun tulla, että siitä voi aikanaan päästää irti. Suru on terve reaktio menetykseen, siksi kutsun läheisen ihmisen menettäneitä oppilaita vertaisryhmään: Huomaamaan, etteivät he olekaan mitenkään kummallisia tuntiessaan näitä tunteita.
Vertaistuki onkin tutkimusten mukaan osoittautunut tehokkaaksi keinoksi käsitellä surun vaiheita. Kun kuulee muiden tarinoita, voi oma ikävän tunne pienentyä ja oireet vähentyä. Myös usein suruun liittyvä syyllisyydentunto helpottaa ja menetyksen kokenut saa toivoa ja keinoja käsitellä ajatuksiaan, kun näkee, että muutkin ovat ajan kanssa selvinneet vastaavassa tilanteessa. Vertaistuellisessa ympäristössä kokemuksista voidaan keskustella vapaasti eikä oma surukokemus tunnu enää yhtä vieraalta.
Anni näki vertaistuen positiivisena kokemuksena: -Koin koulun tuen tarpeelliseksi, erityisesti juuri vertaistukiryhmän. Vaikka tapaamisiin oli välillä valtavan haastavaa ja raskasta mennä, sain niistä todella paljon irti, sillä näissä tapaamisissa pääsin oikeasti puhumaan asiasta ja muistelemaan ystävääni. Opin myös kuuntelemaan ja ymmärtämään muita menetyksen kokeneita. Omat ajatukset tulivat kuulluksi, mutta sain myös laajennettua omia näkemyksiäni.
Käsitelty suru luo toivoa
Aila Jaakkola kertoo, että usein surevan oppilaan murheet liittyvät jaksamiseen ja siihen, ovatko surun herättämät tunteet normaaleja. Riippuen siitä, kuka on menehtynyt, myös rahakysymykset herättävät huolta: Viereltä lähtenyt äiti tai isä on saattanut auttaa taloudellisesti, surun keskellä opintopisteitä ei kerry tarpeeksi opintososiaalisia tukia varten tai opiskelu ei etene muuten suunnitellusti.
-Yksi suuri huoli on muiden läheisten jaksaminen heidän ikävässään. Oma suru voi pitkittyä, kun kannattelee muita, ja myöhemmin jokin muu vastoinkäyminen voi laukaista suremattoman surun. Käsittelemätön surun tunne voi tulla esiin myöhemmin yllättäen ja jopa kummallisissakin muodoissa.
-Käsitelty suru saattaa puolestaan olla se vahvistava, itsetietoisuutta lisäävä kokemus, asia, joka auttaa jatkossa tunnistamaan sen, että vaikka tämä on hankalaa aikaa, tästä selvitään, summaa Jaakkola.
Jennina Lahti pohtii vertaistukijärjestö Surunauha ry:n blogissa, että voi olla lohdullista ajatella vaikean kokemuksen jotenkin jalostavan ihmistä kiitolliseksi tai vahvemmaksi, kun surusta on ”päästy yli”.
–On hirvittävän inhimillistä haluta nähdä ja kuulla onnellisia loppuja. Se antaa meille lohtua ja ajatuksen siitä, että jos jotain hirveää tapahtuu omassa elämässä, siitä voi ehkä selvitä. Minulle surumatka ei kuitenkaan ole sankaritarina, vaan tarina ihan tavallisesta elämästä, jossa kohdataan suru ja harjoitellaan elämään sen kanssa. Voisiko toivo tulla yli pääsemisen sijaan toipumisesta, kysyy vertaistukijana itsemurhan tehneen läheisille toimiva Lahti.
Surusta ei tarvitse päästä yli, mutta pienillä askelilla sen kanssa oppii kyllä elämään. Tätä ei tarvitse tehdä yksin, sillä apua on saatavilla. Vaikka ikävä kulkee rinnalla ikuisesti, suru tai kaipaus on mahdollista pystyä hyväksymään yhtenä elämään kuuluvana tunteena, jonka kanssa pärjää normaalissa arjessa.
Lue lisää aiheesta:
https://surunauha.net/
https://www.surevankohtaaminen.fi/
https://www.mtkl.fi/
In english:
Loss goes to emotions
-A group provides support for grief
Losing a loved one is a traumatic experience that creates a major crisis in one’s life. When the pillars who support you disappear or are gone entirely due to death, finding ways to survive and deal with grief can be challenging. College pastor Aila Jaakkola says that if you don’t deal with grief, it can come up later in strange situations. At SeAMK you can get help to cope in the midst of grief from professionals in different fields. For example, a support group has helped many students.
You don’t have to get over grief, but you learn to live with it in small steps. You don’t have to do this alone, as help is available. Even though longing will be with you forever, it is possible to accept it as one of the emotions that are part of normal life.